Pitkällisen hiljaiselon jälkeen päädyn kirjottamaan aiheesta, jota olen jopa yksin tahollani miettiny pitkän aikaa. Varmasti olisin kirjottanut jo aikasemmin, mutta en vaan ole oikein tienny, että miten tämän asian ottaisin esille.

 

Luin jokunen aika sitten erään blogi-kirjotuksen, jonka aihe käsitteli turvapaikanhakijoita ja heihin kohdistuvaa vihaa. Mikäli omassa luetun ymmärtämisessä ei ole sen enempää vikaa, ymmärin myös että kirjottajaa oli kyseisen blogi-kirjotuksen ansiosta nimitelty suvakkihuoraksi ja hänen oli jopa toivottu joutuvan raiskauksen uhriksi. Kaiken tämän nimittelyn sun muun paskan takana oli suomalaiset miehet.

 

Miksi ihmeessä nämä isänmaallisiksi ja aikuisiksi itsensä tituuleeravat miehet kuluttaa itseään tällä älyttömällä vihalla? Samaan aikaan kun nämä niinsanotut isänmaan toivot puhuu siitä, että oman maan kansalaisia puolustetaan niin oman maan nais-puoleisien kansalaisten toivotaan joutuvan raiskauksen, väkivallan tai muun vastaavan uhriksi vaan sen takia, koska mielipiteensä julki tuova nainen on heidän (suomalaisten miesten) mielestä suvakkihuora.

 

Onko mielipiteensä julki tuova nainen todella niin paljon alempiarvoinen, että hänen täytyy todella joutua väkivallan tai raiskauksen uhriksi? Näinkö te isänmaallisiksi itsenne luokittelevat kantasuomalaiset miehet todella osoitatte isänmaallisuutenne? -Toivotte että oman maan nais-puoleinen kansalainen joutuisi kokemaan jotain edellä mainitun kaltaista vaan sen takia jos hän ei kuluta itseään olemalla ahdasmielinen rasisti.

 

Arvoisat miehet, jotka edellä kuvaillulla tavalla käyttäydytte. Painakaa sinne pieniin mieliinne, että kaikki ei jaksa kuluttaa itseään älyttömällä vihan lietsonnalla ja rasismilla. Voitte ehkä pitää meitä naisia suvakkihuorina ja toivoa meidän joutuvan väkivallan tai raiskauksen uhriksi, vain sen takia, koska me uskallamme tuoda eriävän mielipiteemme julki, MUTTA todellisuudessa tämä teidän niinsanotusti isänmaallinen käytöksenne kertoo TEIDÄN mielenköyhyydestänne ja oman elämänne risaisuudesta. Karu totuus on, että moisella käytöksellä ei ole minkään laatusta tekemistä isänmaallisuuden kanssa.


En sano, että turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset olisi yhtään sen hyväksyttävämpiä, kun kantasuomalaistenkaan, ja ilman muuta turvapaikanhakijoiden tulisi käyttäytyä suomessa sen mukaan kun vaaditaan. Samat laithan koskee myös heitä, jotka tulee suomeen jäädäkseen. Rikokseen syyllistyneet turvapaikanhakijat tulisi ilman muuta käännyttää takaisin lähtömaihinsa, mutta koko porukkaa ei voi leimata, koska joukossa on myös heitä, jotka ihan vakavissaan haluaa oppia uuden kotimaansa kulttuurille ja tavoille.

 

Tosin ihmiset, ja varsinkin nämä niinsanotut isänmaan toivot voisi kukin tahollaan miettiä omalle kohdalle tilanteen, että on joutunut pakenemaan syystä tai toisesta vieraaseen maahan ja täysin eri kulttuuriin. Et tunne maan lakeja, ja ruoka-kulttuurikin on ihan erilaista kun mihin on tottunu. Joudut johonkin asuntolaan asumaan kymmenien muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Omaisuutesi takavarikoidaan rahoista ja kännyköistä lähtien, eikä mielekästä tekemistäkään ole tarjoilla. Päiväsi kuluu uudessa maassa ja vieraassa kulttuurissa ilman mitään tekemistä.


Jaksan muuten ihmetellä myös sitä, että miksi niin iso osa ihmisistä uskoo mitä vittua-lehden mukatotuuksia. Ne, jotka kyseisen lehden juttuja sinisilmäisesti uskoo, on aika vahvasti juuri sitä sakkia, jotka itseään pitää isänmaallisina, mutta ilmaisee sen juuri sillä tavalla, millä ei isänmaallisuuden kanssa ole minkään laatusta tekemistä.

 

Arvoisat ihmiset, älkää kuluttako itseänne turhalla vihalla ja rasismilla. Eläkää te omaa elämäämme, ja annetaan turvapaikanhakijoiden elää omaa elämäänsä.

 

Vastaanotan mieluusti kommentteja tähänkin artikkeliin, mutta kaikki viha-, rasismi-, ynnä muut paskakommentit blokkaan suosiolla kokonaan tästä artikkelista. Te niinsanotut isänmaan toivot voitte mennä kylvämään sitä vihaanne jonnekkin muualle.


PEACE & LOVE <3

Sen verran paljon on jauhettu tästä pakolais-asiasta, että minäkin päädyin kirjoittamaan oman näkemykseni asiasta ihan silläkin uhalla, että saan rasistin leiman. En kuitenkaan halua lietsoa vihaa tai aiheuttaa närästystä.

 

Luin uutisen, jonka mukaan kuopion oppilaitos on kehottanut nais-puoleisia opiskelijoita jättämään paljastavat paidat, ja pukeutumaan peittävämmin. Syystä että islamilaisista maista tulevat nuoret miehet kokevat hämmentäväksi paljaan pinnan näkymisen. No ihan kiva, jos opiskelijat on ottanut tämän asian hyvin vastaan, MUTTA kuka oikeasti haluaa tinkiä tyylistään vaan sen takia että joku muu uskonto ei salli paljastelevaa pukeutumista?

 

Tässä linkki uutiseen. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/20/savon-sanomat-naisopiskelijoiden-rinnukset-piiloon-turvapaikanhakijoiden-takia

 

Onko kukaan tehnyt näille pakolaisille ja varsinkin islamilaisista maista tuleville ihmisille selväksi, että suomessa ei ole rajoituksia pukeutumisen suhteen? Kun tullaan jostain muusta maasta suomeen, on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että täällä suomessa joka ikisellä on oikeus pukeutua juuri niinkun itse haluaa. Ei ole lakia, joka erikseen pakottaa/velvottaa pukeutumaan tietyllä tavalla, varsinkin kun islam ei tähänkään mennessä ole ollut suomessa se pää-uskonto.

 

Se on eri asia, jos joku maahan tuleva edustaa jotain uskontoa, joka velvottaa pukeutumaan peittävästi, mutta se ei suinkaan tarkoita, että kantasuomalaisten pitää alkaa noudattaa samaa pukeutumis-kaavaa.

 

Mutta onko suomalaisten naisten sitten turvallista liikkua kadulla vaatteissa, joista jää vielä paljastakin pintaa nähtäville? Onko kukaan missään välissä tehnyt selväksi näille muualta tulleille, että suomessa naisilla(kin) on täysi oikeus liikkua ulkona paljastavammissakin vaatteissa ilman, että nämä olisivat tarjoilemassa itseään. Puhumattakaan siitä että iltahämärällä yksin liikkuessa saisi pelätä että koska tulee turpaan vaan sen takia kun kaula-aukko ei ole tarpeeksi peittävä.

 

Ei se todellakaan ole rasismia, jos tehdään selväksi se, että suomessa on tietyt lait ja tavat ja niiden kanssa on opittava olemaan ja elämään, jos meinaa jäädä suomeen ja olla osa suomen kansaa. Me suomalaiset ei olla rasisteja, eikä ahdasmielisä. Se että jos joku maahan tullut turvapaikanhakija, pakolainen tai mikä lie onkaan, kokee, että häntä kohdellaan epäoikeudenmukasesti etnisyyden tai uskonnon takia. Ei, vika ei ole meissä suomalaisissa, vaan siinä että tämä muualta tullut itse tekee itsesään ulkomaalaisen. Me suomalaiset nyt vaan ei suvaita sitä, että näistä muualta tulleista osa päätyy kaduille rähinöimään, haastamaan riitaa ja kiusaamaan suomalaisia naisia pukeutumisen tai vääräuskoisuuden takia.

 

Ja koska näiden muualta tulleiden joukossa on niitä oikeasti kunnollisia, jotka vilpittömästi haluaa oppia kieltä, uuden kotimaansa kulttuurin, päästä töihin tai kouluun ja oikeasti luoda itselleen tulevaisuuden ja tienata itse oman elantonsa. Näiden kunnollisten maahan tulleiden maine vaan kärsii turhaan niiden takia, jotka haluaa vain tulla suomeen sikailemaan ja aiheuttamaan närästystä meidän kantasuomalaisten keskuudessa.

Joten olisikohan se korkea aika tehdä näille turvapaikan hakijoille selväksi että suomessa pitää osata olla ja käyttäytyä maan edellyttämällä tavalla, jos meinaa saada myönteisemmän ja suvaitsevaisemman vastaanoton meidän kantasuomalaisten keskuudessa.

Yllättäen taas tämäkin postaus käsittelee parisuhdetta, mutta hieman henkilökohtaisempi asia tämä. Tiettyjä yksityiskohtia en tässä tosin asiaan liittyen aio kertoa.

 

Olen viime vuoden marraskuun lopusta alkaen seurustellut miehen kanssa, joka minusta on se maailman paras ja ihanin. Jo alussa päätin että jos tämän kanssa joskus tiet erkanee (mitä ei toivottavasti ikinä tapahdu) niin enään en sitten ketään ota ja jään sitten vaikka vanhaksi piiaksi. Tämä nykyinen kun on se, jonka kanssa haluan jatkaa lopun elämääni. Vahvoilla tässä ollaan sen puoleen että kaikkinensa ollaan 4-5 vuotta oltu parhaat luottoystävät (vähän niinkun paita ja peppu) ja ollaan pystytty puhumaan asiasta kun asiasta. Vaikkakin me ollaankin kun yö ja päivä.

 

Nyt kuitenkin tilanne lienee se että joudutaan tämän miehen kanssa olemaan etäsuhteessa, johtuen että miehellä on työpaikka ja harrastukset Helsingissä, kun taas itselläni ei työttömänä varallisuus anna periksi muuttaa pienestä kylästä isoon kaupunkiin, missä asuminen kuitenkin on kalliimpaa, kun täällä maaseudulla. Junalla täältä kyllä pääsee Helsinkini aika hyvin, mutta koska kelan tuistakaan ei pakollisten menojen jälkeen jää kauheasti ylimäärästä (välillä on jopa kuukausi niin ettei jää ylimäärästä), on tuo junallakin matkustelu kallista lystiä. Vaikkakin sitten saan kelan eläke-kortilla alennusta, koska olenhan työkyvyttömyys-eläkkeellä.

 

Mies ei kuitenkaan ole lähiaikoina saamassa omaa asuntoa, koska tarvitsee lisää pääomaa lainan ottamista varten saadakseen oman asunnon, kun taas itselläni on sitten oma homma erikseen saada neuvoteltua äidin kanssa esunvalvonnan purkaminen. Niin kauan kun äiti haluaa minua holhota, en itse pääse muuttamaan täältä maalta yhtään mihinkään. Ei sitä meinaan joka asiaan viittisi äidiltä tai maistraatilta lupaa pyytää. Jokainen, jolla on edunvalvoja (tai on joskus ollut)  tietää että jossakin kohtaa tämä systeemi vaan alkaa ottaa pannuun, kun kuitenkin olisi itse kykeneväinen opettelemaan omista asioista huolehtimista ja haluaa päästä elämässä eteenpäin.

 

Samoin kun jokainen äiti tai isi, joka lapsensa edunvalvojana toimii, varmasti ymmärtää että jos jälkikasvusta se holhottava on parisuhteessa ja kumppani asuu eri paikkakunnalla, on jossain kohtaa jommankumman muutettava. Jotenka, tässä tapauksessahan asia on niin että jossain kohtaa tämä edunvalvonta-systeemin on minun kohdalla purettava viimeistään silloin jos joskus päädyn Helsinkiin opiskelemaan. Onhan miunkin joskus vaan edettävä elämässä eteenpäin, eikä etäsuhteessakaan loputtomiin jaksa olla ja elää.

 

Pakon edessä tämä kuitenkin on kestettävä, ja päivittäin kuitenkin skypessä höpötellään ja web-kamerat on auki jotta nähtäisii nedes toistemme naamat. Tämä kyllä jonkun verran osaltaan helpottaa eroahdistusta, ettei pääse paisumaan liian isoksi. Tässä kevään mittaan kyllä tullaan viettämään viikonloppuja yhdessä myös ihan face to face.

 

Mutta jos tästä etäsuhteesta nyt on pakko kaivaa jotain hyvää niin, on omaa tilaa ja omaa aikaa (varsinkin työttömällä). Kun on luottamus kunnossa, niin se tekee etäsuhteessa elämisestä helpompaa, kun ei tarvitse koko aikaa olla kyselemässä toiselta että mitä tekee ja missä menee ja kenen kanssa. Lisäksi kun asioista pystyy avoimesti toiselle kertomaan ilman leimatuksi tulemisen pelkoa, niin ei tarvitse ihan kaikkea sisällä pitää. Todella harvoin olen joutunut itse miettimään toisen suhtautumista asiaan, josta aion kertoa. Hyvänä esimerkkinä tämä etäsuhde, kun yhtälailla tämä rassaa niin minua, kun miestänikin.

 

Kuitenkin sitä vaan jaksaa uskoa siihen että kyllä me vielä joku päivä saman katon alle päädytään asumaan.

Ajattelin tässä alkavan yön ratoksi kirjoittaa vähän poikkeuksellisesta asiasta, mistä en yleensäkkään pidä kovin isoa meteliä. Meinaan eroahdistuksesta ja siitä, voiko sen kanssa oppia elämään. Itse olen joutunut tässä viime kuukausien aikana pakostakin elämään kärsien samalla enemmän tai vähemmän lievästä eroahdistuksesta.

 

Syykin lienee melkoisen yksinkertainen. Tämän hetkinen taloudellinen tilanne ei salli muuttaa Helsinkiin nykyisen miesystävän luokse, jonka kanssa olen ollut jo viidettä vuotta parhaat luottoystävät ja tästä ajasta muutaman kuukauden pariskuntana. Välillä saattaa mennä viikkoja tai jopa muutama kuukausi niin, etten pääse Helsinkiin, tai ettei mies pääse tänne omalle koti-paikkakunnalleni. Tästä johtuen ainakin itse saatan ajoittain kärsiä eroahdistuksesta, mutta tämänkin tuntemuksen kanssa vaan täytyy oppia elämään ja olemaan, ettei pääse sitten tulemaan liian riippuvaiseksi toisesta. Ei liene huono asia opetella myös yksin oloa, sillä eihän kukaan halua toisen eroahdistuksen takia jättää työpaikkaansa tai opiskelu-paikkaansa.

 

Vaikka itse olen herkkää sorttia kiintymään johonkin ihmiseen, haluan minä tästäkin huolimatta silloin tällöin myös sen oman aikani ja tilani yksin olemista varten. Se voi meinaan alkaa ajan mittaa kyllästyttää katella samaa nassua 24/7/365. Kuitenkin päivittäin jutellaankin tämän miehen kanssa, joten se osaltaan helpottaa hieman sitä eroahdistusta.

 

Eroahdistus on tuntemuksena sellainen että sen kanssa täytyy vaan oppia elämään ja olemaan, varsinkin jos oma elämän tilanne ei vaan salli sitä muuttoa lähiaikoina ja nykytekniikalla ei ole ongelma eikä mikään pitää yhteyttä toisella paikkakunnalla asuvaan kumppaniin. Sama pätee myös siihen parhaaseen luottoystävään.

 

Se, mitä tuleman saattaa pitää sisällään (mikäli se miusta on kiinni), on se että itse haen Helsinkiin opiskelemaan heti kun keksin sen oman alan, minkä jaksaa sitten kerralla opiskella ja sitten kun on varmasti katto pään päällä, kun ei kauheasti innosta keppikerjäläisen elämä kadulla. Olisihan se jo korkea aika saada jonkinlainen tulevaisuus aikaseksi kun tätä ikääkin on jo 23 vuotta, enkä enää tarvitse elättäjää. Nykyisillä tuloilla kyllä juuri ja juuri pärjää täällä maaseudulla, mutta kaupungissa asuminen ei liene kovin edullista lystiä (kai se vähän kaupungin osastakin riippuu).

 

Kerran joku minulle sanoikin että on rikollista asua köyhän isossa kaupungissa, joten mielellään sitä jo lukisi itselleen jonkun kivan ammatin, kun elämä edellisessä ammattikoulussa vastasi hyvin pitkälti päiväkoti-meininkiä. Työkkärin henkilöstöä ei näin pienellä paikkakunnalla viitsi vaivata, kun ensimmäisenä tarjoilevat sellaisia hommia, mitkä ei vaan tunnu omalta. Ei sillä että mikään työ olisi aina ruusuilla tanssimista, mutta jos sitä joutuu paremman puutteessa tekemään hommia, mitkä ei omalta tunnu niin motivaatiohan siinä laskee entisestään. Mieluummin sitä tekee jotain sellasta, missä itse tietää olevansa hyvä ja saa käyttää vahvuuksia hyödykseen, eli miun tapauksessa vahvuudet on käsillä tekeminen ja luova työ, missä saa toteuttaa itseään (esim. koruseppä tms).

 

Jo toista vuotta putkeen olen miettinyt että mihin alan opiskeluun se motivaatio oikeasti riittää, kun ei välitä ottaa koulujen keskeyttämistä elämän tehtäväksi. Yhden koulun olen keskyttänyt puoli vuotta ennen valmistumista, syistä, joita en tässä kerro. Toista kertaa en enään välitä koulua jättää kesken, joten tämä osaltaan pistää miettimään entistä tarkemmin että mikä se oma juttu oikeasti on.

Meillä kaikilla on mielipiteitä ja sen lisäksi oma tapa tuoda niitä ilmi, mutta voiko ketään oikeasti tuomita vain sen tähden ettei joku muu ole välttämättä samaa mieltä kun mitä itse on? -ei voi. Joillakin on kärkevämpi ja jyrkempi tapa tuoda omia mielipiteitään ilmi, kun taas toiset tuo omia mielipiteitään hienotunteisemmin ja ehkä enemmän hyssytellen ilmi. Ei nämä edellä mainitut tavat tee kenestäkään huonompaa eikä parempaa ihmistä, ellei päällimmäisin ja ainoa tarkotus ole loukata.

 

Usein olen törmännyt itse ilmiöön että kun oma mielipide poikkeaa huomattavasti jonkun toisen mielipiteestä niin sitten ollaan sadattelemassa lokaa niskaan ja haukutaan se eriävä mielipide vääräksi. Sitten kun vähän kehtaa sanoa takasin päin, niin sitten syyllistetään ja haukutaan kun ei muka kestä kritiikkiä. Ei kenenkään tarvi sitä kritiikkiä kestääkkää, varsinkaan jos sitä annetaan aiheettomasti ja perusteettomasti. Parhaassa tapauksessa uhkaillaan kunnianloukkaukseen vedoten rikosilmotuksen tekemisellä, vaikkei keitään yksittäistä ja tiettyä ihmistä haukkuisikaan.

 

Kukaan meistä ei todellakaan ole velvollinen pyytelemään anteeksi omia mielipiteitään, jos ei tietoisesti ole jotain tiettyä ihmistä loukannut. Jokaisen somen käyttäjän pitäisi myöskin itse tiedostaa se että siinä kohtaa kun rekisteröityy esimerkiksi facebookkiin, niin siellä(kin) on kuvia ja tekstiä, mikä saattaa provosoida ja/tai loukata juuri itseä. Netin ihmeellinen maailma on täpösenään sisältöä, mikä ei välttämättä itseä miellytä, mutta onneksi tämä omille silmille sopimaton materiaali on helppo jättää huomioimatta. Vaikka yhtä helppoa on tekeytyä netissä niinsanotusti anonyymiksi, eli toisin sanoen olla ja esittää jotain mitä ei sitten taas elävässä elämässä ole.

 

Eikä kukaan myöskään pakota viettämään somessa aikaa jos 90% kuvista ja tekstistä aiheuttaa pahaa mieltä. Joku on ehkä voinut lisätä facebookkiin tai instagramiin kuvan, jossa on pistänyt lenkkimakkaran kahden kananmunan väliin jääkaapin oveen ja se sitten näyttää miehen vehkeeltä (jos tätäkään voi enää asiallisemmin näin ilmaista) ja jos tämmöisenkin kuvan näkemisestä vetää kilon herneitä kumpaankin sieraimeen, on vika tässä kohtaa jossain muualla kun kuvassa ja sen julkaisiassa.

 

Tämä internetin ihmeellinen maailma kun on minun tietääkseni tehty ensisijaisesti helpottamaan ihmisen elämää esim. vuokran ja laskujen sun muiden pakollisten menojen hoitamisessa. Ompa somessa paljon hyvääkin jos vaan osaa ja viittii vähän etsiä, mutta jos sosiaalisen median käytöstä aiheutuu ainoastaan pahaa mieltä, on tässä kohtaa aiheellista miettiä että kannattaako sitä facebookin tai instagramin käyttöä aiheellista enää jatkaa.